Maailman kauneimmat valtatiet

Kauneimmat valtatiet maailmassa

Maailmassa on monia kauniita valtateitä, jotka kutsuvat turistia ajelemaan. Tässä artikkelissa esitellään niistä parhaimmat. Lue lisää maailman kauneimmat valtatiet tältää!

Valtateissä on monien mielestä maanteiden romantiikkaa. Valtatiet ovat innoittaneet esimerkiksi laulajia ja lauluntekijöitä. Tunnetuin valtatiestä kertova laulu lienee Chuck Berryn versio kappaleesta Route 66, joka kertoo kuuluisasta Yhdysvalloissa sijaitsevasta päätiestä. Route 66 oli yksi alkuperäisistä liittovaltion valtatiestä, joka kulki Chicagosta Kaliforniaan. Käsittelemme luonnollisesti myös Route 66:n tässä artikkelissa, mutta olemme valinneet juttuumme myös muita valtateitä ympäri maailmaa. Tehtävä on vaikea, sillä kauniita valtateitä löytyy monista maista.

Yksi listallemme pääsevistä valtateistä on Milford Road, joka sijaitsee Uudessa-Seelannissa. Tie mutkittelee Fiordlandin kansallispuiston upeissa vuorimaisemissa tarjoten matkailijalle unohtumattoman elämyksen. Sillä on pituutta noin 230 kilometriä, ja se on osa State Highway 94:ää. Tie yhdistää Te Anaun kaupungin Milford Soundiin, jonka jotkut saattavat muistaa Taru sormusten herrasta -elokuvan kuvauspaikkana. Milford Roadin varrelta löytyy mm. sademetsiä, järviä, joiden vesi on kristallinkirjasta, vesiputouksia sekä myös jo aiemmin mainittu Fiordlandin kansallispuisto.

Jebel Hafeet Mountain Road ja Great Ocean Road

Yksi maailman upeimmista valtateistä sijaitsee Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa ja on nimeltään Jebel Hafeet Mountain Road. Se sijaitseen Al-Ain (maan neljänneksi suurin kaupunki) lähistöllä ja nousee 11,7 km aikana peräti 1219 metriä merenpinnan yläpuolelle vuoristoon. Tiellä on kolme kaistaa (kaksi nousussa, yksi laskussa) ja 60 mutkaa, joita ajaessa autoilija pääsee nauttimaan aavikon upeista näkymistä. Valtatie vie matkaajan Jebel Hafeet -vuorelle, joka on Yhdistyneiden arabiemiirikuntien toiseksi korkein vuori.Maailman kauneimmat valtatiet

Great Ocean Road on Australiassa sijaitseva valtatie, ja se on yksi maailman hienoimmista rannikkoteistä. Tie sijaitsee Victorian osavaltiossa Kaakkois-Australiassa ja lähtee Torquay-nimisestä kaupungista. Great Ocean Roadin rakensivat australialaiset sotilaat, ja se saatiin valmiiksi vuonna 1932. Se on kunnianosoitus australialaisille sotilaille, jotka palvelivat ensimmäisessä maailmansodassa. Tie onkin yksi Australian kansallisperinnöistä. Tätä tietä ajaessaan matkailija ohittaa mm. Great Otwayn kansallispuiston, jossa sijaitsevat upeat vesiputoukset sekä kalkkikivet, jotka tunnetaan ”kahtenatoista apostolina”.

Route 66 ja Overseas Highway

Mainitsimme jo aikaisemmin legendaarisen Route 66:n, ja nyt on aika tarkastella sitä lähemmin. Valtatie 66 kulkee Chicagosta kolmen aikavyöhykkeen halki aina Kaliforniaan asti. On myös sanottu, että Route 66 on periamerikkalaisuuden ja vapauden symboli, joten kyseessä on selvästi enemmän kuin pelkkä pitkä tie. Noin 4000 kilometriä pitkä valtatie kulkee peräti kahdeksan osavaltion läpi: matkalle osuvat Illinois, Missouri, Kansas, Oklahoma, Teksas, Uusi Meksiko sekä Arizona, ja reitti päättyy Kaliforniaan.

Overseas Highway sijaitsee Floridassa ja on tuttu mm. Arnold Schwarzeneggerin tähdittämästä elokuvasta Tosi valheita (True Lies). Tie on eteläisin osa US-1 -väylää, joka sijaitsee USA:n itärannikolla. Pituutta Overseas Highwaylla on 181,9 kilometriä, ja se vie matkailijan meren päälle rakennetulle tielle. Overseas Highway mahdollistaa lukemattomien koralliriuttojen ylittämisen. Tietä ajavat pääsevät nauttimaan uskomattomista merimaisemista sekä tietysti myös auringonnousuista tai -laskuista, mikäli sattuvat paikalle oikeaan aikaan.

Stelviosola, paikka joka antoi nimen uudelle Alfa Romeolle

Alfa Romeo julkisti pari vuotta sitten ensimmäisen katumaasturinsa, joka nimettiin Stelvioksi. Nimensä auto sai kuuluisasta Stelviosolasta (Passo dello Stelvio), joka sijaitsee pohjoisessa Italiassa. Solan läpi kulkee vaikuttava tie, jonka suunnittelu alkoi jo Itävallan keisarikunnan aikoihin. Habsburgit saivat Lombardian hallintaansa vuonna 1815, ja tämän myötä alettiin suunnitella tietä, joka yhdistäisi alueen Tiroliin. Tietä rakensi kaikkiaan 2500 työntekijää, ja se vei heiltä aikaa viisi vuotta.

Töiden jälkeen tie avattiin käyttöön vuonna 1825. Nykyään vuoristosolassa mutkitteleva valtatie tarjoaa autoilijalle unohtumattoman elämyksen. Stelviosola on Alppien toiseksi korkein sola, ja se kohoaa korkeimmillaan 2758 metriin. Kyseessä on korkein asfaltoitu tieosuus Itä-Alppien maisemissa. Pituutta solatiellä on 24 kilometriä ja matkaan sisältyy peräti 48 neulansilmää, joten kuljettajalle riittää nautinnollisia mutkia ajettavaksi. Keskimääräinen kallistus Stelviosolan teillä on 7,6 prosenttia, ja pyöräilyä harrastavat tuntevat sen yhtenä Giro d’Italian haastavimmista osuuksista.

Napoleonin reitti Ranskassa

Route Napoléon on tie, joka kulkee suurelta osin osana RN85-väylää Ranskassa. Nimensä valtatie on saanut siitä, että Napoléon Bonaparte palasi kyseistä reittiä takaisin valtataisteluun oltuaan vangittuna Elban saarella. Napoleonin reitti on kaikkiaan 325 kilometriä pitkä, ja se halkoo Provencen ja Alppien alueet. Tien varrelle osuu monia upeita kaupunkeja, ja se vie matkaajat Cannesista Grenobleen. Reitti on tietysti kuljettavissa myös toiseen suuntaan. Tällä valtatiellä historia kohtaa upeat maisemat.

Ruta 40 Argentiinassa on yksi maailman korkeimmista teistä

Argentiinassa sijaitseva Ruta 40 sijaitsee korkealla – tarkemmin sanottuna, se kulkee peräti yli 5000 metrin korkeudessa. Kyseessä onkin yksi maailman korkeimmista tieosuuksista. Ruta 40 kulkee etelästä pohjoiseen, ja sillä on pituutta peräti 5200 kilometriä. Maisemat valtatiellä ovat upeat, sillä se kiertelee usein Andien vuoriston rinnalla. Pitkän matkan varrella riittää paljon nähtävää, sillä tie ohittaa mm. 21 kansallispuistoa sekä 18 merkittävää jokea. Mikäli matkaat Argentiinaan ja reitti alkoi kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti vuokrata auto.

Lue lisää autoaiheiset slottipelit.